Keskiviikkona, 5. päivä tammikuuta, kiekko putoaa Raksilan jäähän kello 17:00, kun Kärpät saa Tampereen Ilveksen vieraakseen.
Joulukuussa kaksikolla oli kaksi kohtaamista ja Ilves oli molemmissa otteluissa parempi. Vieraissa Ilves juhli 3-4 voittoa joka tuli rankkareilla, ja kotona Nokia Arenalla seurasi 3-1 voitto Ilvekselle.
Viime kaudella kuitenkin Kärpät voitti kolme neljästä kohtaamisesta.
Huomioitavat seikat:
# Molempien joukkueiden kuntopuntari aikalailla samalla tasolla, Kärpät kuitenkin sarjataulukossa Ilvestä edellä.
# Merkittäviä loukkaantumisia tai vakavia poissaoloja ei kummallakaan tämän hetken tiedon mukaan ole.
# Ottelu pelataan tyhjille katsomoille, joten Kärppien koti-edun tuoma etulyöntiasema laskee hiukan.
Ottelu voi käytännössä päättyä kumman tahansa joukkueen voittoon, suosittelemme kuitenkin vetoa Kärpille, koska kerroinasettajat ovat mielestämme hiukan aliarvioineet Kärppien iskukyvyn, toisin sanoen Kärppien voitolle on tarjolla ylikerroin. Lisäksi, Kärpät on saanut takaisin kokoonpanoonsa U20 MM-kisoista palanneet pelaajat, joiden ei alunperin vielä olisi pitänyt pelata Kärppäpaidassa, sillä kisat peruuttiin ennenaikaisesti.
Valintamme: Kärpät @ 2.90
-
Huikeat 3000 euroa ja 900 ilmaiskierrosta rekisteröitymisbonuksena. -
GG.bet kuuluu maailman suosituimpiin ja luotettavimpiin pelipaikkoihin. -
Pikaiset talletukset ja kotiutukset, 24/7 tuki, runsas pelivalikoima.
-
Nova Jackpot on uusi nettikasino, joka tarjoaa kasinopelien lisäksi myös vedonlyöntiä hyvine kertoimineen. -
Nova Jackpotin tarjoama 500€ tervetulobonus ja 200x ilmaiskierrosta parantaa voittopotentiaalia huomattavasti. -
Pikaiset talletus- ja nostomenetelmät. Perinteisten talletuksien lisäksi voi tallettaa myös kryptovaluutoilla.
-
Spinight on uusi kasino, jonka tarjoama 500€ talletusbonus ja 200x ilmaiskierrosta parantavat voittopotentiaalia huomattavasti. -
Runsaasti kasinopelejä ja laaja valikoima vedonlyöntikohteita, jotka tarjoavat mielyttävän pelikokemuksen. -
Laajat ja nopeat maksumenetelmät, kryptovaluutat mukaanlukien.
-
Bethall on uusi nettikasino, joka tarjoaa kasinopelien lisäksi myös vedonlyöntiä. -
500 euron talletusbonus ja 200x ilmaiskierrosta parantavat voittotodennäköisyyksiä. -
Suomenkielinen sivusto, paljon talletusmahdollisuuksia, kryptovaluutat mukaanluken.
-
100% rekisteröitymisbonus 500€ asti kasinopeleihin + 200x ilmaiskierrosta -
100% rekisteröitymisbonus 200€ asti vedonlyöntiin hyvillä ehdoilla -
Voitot tilille 5 minuutissa, voit tallettaa rahaa myös kryptovaluutoilla
-
Tämän hetken paras suomenkielinen kasino ja vedonlyöntisivusto. Hyvät kertoimet ja isot jackpotit. -
Huikea tervetuliaisbonus arvoltaan 1000€ + 200x ilmaiskierrosta, tai 100% vedonlyöntibonus. -
Nopeat talletukset ja kotoutukset. Voi tallettaa myös kryptoilla.
-
Rekisteröitymisbonus 750€ + 75 ilmaiskierrosta -
Mahdollisesti parhaat vedonlyöntikertoimet. Huikeita kasinopelejä. -
Voi tallettaa myös kryptoilla. Voitot tilillä 5 minuutissa.
-
Peräti 800€ suuruinen rekisteröitymisbonus + 120x ilmaiskierrosta -
Nykyaikainen uusi rahapelialusta. Hyvät kertoimet ja paljon kasinopelejä. -
Kotiutukset 5 minuutissa ja voit tallettaa myös kryptovaluutalla.
-
Boomerang Casino tarjoaa kaikille uusille pelaajille 100% kasinobonuksen 500€ asti, lisäksi vielä 200 ilmaiskierrosta kolikkopeleihin kaupan päälle -
Boomerong Casinon kaikki kotiutukset näkyvät pankkitilillä 5 minuutissa
-
Betroom24 tarjoaa 100% talletusbonuksen 250€ asti ensibonuksena -
Ensibonuksen lunastamisen jälkeen tarjotaan vielä kolme lisäbonusta. Bonusten yhteisarvo on 1000€ -
Monipuoliset talletusmenetelmät sekä nopeat kotiutukset
-
Mond Casinolta 100% talletusbonus uusille pelaajille -
Monipuoliset talletusmenetelmät, voit tallettaa mm. kryptovaluutalla -
Kotiutukset siirretään pankkitilille pikaisesti
-
Tonybet vedonlyöntibonus: 100% talletusbonus tai 100 euron ilmaisveto kaikille uusille pelaajille -
Tonybet kasinobonus: 100% kasinobonus 120€ asti, lisäksi 120x ilmaiskierrosta -
Kotiutukset tilille 5 minuutissa