Suomi – Latvia
Jääkiekon MM-kisat jatkuvat ja sunnuntai-iltaan saadaan taas jännittää Leijonien puolesta, kun Suomi ja Latvia kohtaavat Arena Rigassa kello 20:15.
Suomi ei ole toistaiseksi vielä hävinnyt kertaakaan varsinaisella peliajalla. Suomen ainoa tappio tuli Kazakstania vastaan jatkoajalla.
Suomi pelasi eilen hyvän ottelun Saksaa vastaan, 2-1 voitolla. Ottelu dominoitiin ja laukaukset olivat Suomen hyväksi 26-13. Ottelu antoi kuvan siitä, että Suomen otteet ovat parantuneet runsaasti turnauksen saatossa, tällä pelillä tulisi tuskin Kazakstanilta takkiin.
Latvialla on puolestaan hankala paikka, sillä Norjaa vastaan tuli rankkaritappion myötä ainoastaan yksi piste, joka pudotti Latvian lohkoviidenneksi. Latvia tarvitsee vimmatusti pisteitä, mikäli pudotuspeleihin aikovat.
Latvian kaikki ottelut ovat tähän mennessä olleet aika vähämaalisia ja joukkueella on ollut ongelmia maalinteon kanssa. Samaan aikaan Latvian maalivahtipeli on ollut hyvällä tasolla ja illalla Suomea vastaan maaliin astuu entinen Jokerivahti – Janis Kalnins. Onkin hyvin todennäköistä, että nähdään vähämaalinen ottelu, aivan kuin Suomi-Saksa ottelu eilen.
Ennustamme vähämaalista peliä.
Valintamme: Ottelussa tehdään alle 4,5 maalia (60 min) @2.48
Hyödynnä riskitön veto ja 100% vedonlyöntibonus illan vedonlyöntiin! Katso tarjoukset alta!
-
Huikeat 3000 euroa ja 900 ilmaiskierrosta rekisteröitymisbonuksena. -
GG.bet kuuluu maailman suosituimpiin ja luotettavimpiin pelipaikkoihin. -
Pikaiset talletukset ja kotiutukset, 24/7 tuki, runsas pelivalikoima.
-
Nova Jackpot on uusi nettikasino, joka tarjoaa kasinopelien lisäksi myös vedonlyöntiä hyvine kertoimineen. -
Nova Jackpotin tarjoama 500€ tervetulobonus ja 200x ilmaiskierrosta parantaa voittopotentiaalia huomattavasti. -
Pikaiset talletus- ja nostomenetelmät. Perinteisten talletuksien lisäksi voi tallettaa myös kryptovaluutoilla.
-
Spinight on uusi kasino, jonka tarjoama 500€ talletusbonus ja 200x ilmaiskierrosta parantavat voittopotentiaalia huomattavasti. -
Runsaasti kasinopelejä ja laaja valikoima vedonlyöntikohteita, jotka tarjoavat mielyttävän pelikokemuksen. -
Laajat ja nopeat maksumenetelmät, kryptovaluutat mukaanlukien.
-
Bethall on uusi nettikasino, joka tarjoaa kasinopelien lisäksi myös vedonlyöntiä. -
500 euron talletusbonus ja 200x ilmaiskierrosta parantavat voittotodennäköisyyksiä. -
Suomenkielinen sivusto, paljon talletusmahdollisuuksia, kryptovaluutat mukaanluken.
-
100% rekisteröitymisbonus 500€ asti kasinopeleihin + 200x ilmaiskierrosta -
100% rekisteröitymisbonus 200€ asti vedonlyöntiin hyvillä ehdoilla -
Voitot tilille 5 minuutissa, voit tallettaa rahaa myös kryptovaluutoilla
-
Tämän hetken paras suomenkielinen kasino ja vedonlyöntisivusto. Hyvät kertoimet ja isot jackpotit. -
Huikea tervetuliaisbonus arvoltaan 1000€ + 200x ilmaiskierrosta, tai 100% vedonlyöntibonus. -
Nopeat talletukset ja kotoutukset. Voi tallettaa myös kryptoilla.
-
Rekisteröitymisbonus 750€ + 75 ilmaiskierrosta -
Mahdollisesti parhaat vedonlyöntikertoimet. Huikeita kasinopelejä. -
Voi tallettaa myös kryptoilla. Voitot tilillä 5 minuutissa.
-
Peräti 800€ suuruinen rekisteröitymisbonus + 120x ilmaiskierrosta -
Nykyaikainen uusi rahapelialusta. Hyvät kertoimet ja paljon kasinopelejä. -
Kotiutukset 5 minuutissa ja voit tallettaa myös kryptovaluutalla.
-
Boomerang Casino tarjoaa kaikille uusille pelaajille 100% kasinobonuksen 500€ asti, lisäksi vielä 200 ilmaiskierrosta kolikkopeleihin kaupan päälle -
Boomerong Casinon kaikki kotiutukset näkyvät pankkitilillä 5 minuutissa
-
Betroom24 tarjoaa 100% talletusbonuksen 250€ asti ensibonuksena -
Ensibonuksen lunastamisen jälkeen tarjotaan vielä kolme lisäbonusta. Bonusten yhteisarvo on 1000€ -
Monipuoliset talletusmenetelmät sekä nopeat kotiutukset
-
Mond Casinolta 100% talletusbonus uusille pelaajille -
Monipuoliset talletusmenetelmät, voit tallettaa mm. kryptovaluutalla -
Kotiutukset siirretään pankkitilille pikaisesti
-
Tonybet vedonlyöntibonus: 100% talletusbonus tai 100 euron ilmaisveto kaikille uusille pelaajille -
Tonybet kasinobonus: 100% kasinobonus 120€ asti, lisäksi 120x ilmaiskierrosta -
Kotiutukset tilille 5 minuutissa
Vedonlyönnin perusasiat
- 1×2, perinteinen vedonlyöntimenetelmä jääkiekko vedonlyönnissä. 1 tarkoittaa kotivoittoa, x – tasapeliä ja 2 – vierasvoittoa.
- 12, tässä jääkiekon vedonlyöntimenetelmässä veikkaat vain voittajaa, eli 1 tarkoittaa kotivoittoa ja 2 – vierasvoittoa
- Tasoitusveto (handikap), jääkiekossa tämä tarkoittaa 1×2-tasoituskohteiden peleissä +1-tasoitusta. Joukkue, jolle +1 on annettu aloittaa pelin yhden maalin johdossa.
- Maalimäärä, voit veikata ottelun kokonaista maalimäärää, tai jommankumman joukkueen tehtyjen maalien määrää.
- Maalintekijä, veikkaat jääkiekko ottelussa maalintekijää. Maalintekijä vedonlyöntikohteita on tarjolla sekä perinteisessä vedonlyönnissä ennen ottelun alkua, sekä live-vetona ottelun aikana.
- Yli tai alle (over or under), veikkaat kokonaismaalimäärää, eli tehdäänkö ottelussa esimerkiksi yli 2,5 vai alle 2,5 maalia varsinaisella peliajalla.
- Tulosveto, veikkaat jääkiekko ottelun lopputulosta. Tulosvetoa voi nykyjään pelata myös live-vedonlyönnissä ottelun aikana.
- Ensimmäisen maalin tekijä, vedonlyöntisivusto tarjoaa kerroinlistan jääkiekko otteluun osallistuvista pelaajista, joista sinun on veikattava, kuka tekee ensimmäisen maalin
- Tuplavaihtoehto, voit laittaa kaksi vaihtoehtoa, esim. 1X, mikä tarkoittaa, että voitat, mikäli kotijoukkue voittaa tai ottelu päättyy tasan.
- Puoliaikavedot, erävedot, voit veikata kumpi joukkue voittaa puoliajan tai erän.
- Player specials, voit lyödä vetoa pelaajakohtaisille palkinnoille. Tällaisia ovat esimerkiksi sarjaan pistekuningas, parhaan tulokkaan palkinto, tai sarjan paras maalivahti/valmentaja.