Kuntavaalit vedonlyönti 2021 

kuntavaalit vedonlyönti 2021

Kuntavaalit 2021 järjestetään sunnuntaina 13 päivä kesäkuuta 2021. Tämän hetken suurin suosikki vedonlyöntikertoimien muodossa on Perussuomalaiset, joiden isoimmalle äänimäärälle on tarjolla ainakin toistaiseksi alin kerroin – 1.85. Perusuomalaiset ovatkin viihtyneet sekä Ylen (Taloustutkimus), että Helsingin Sanomien (Kantar TNS) puoluegalluppien kärjessä jo jokusen aikaa. Perussuomalaisia seuraa heti Kokoomus ja SDP, joiden kertoimet vaihtelevat hiukan vedonlyöntisivustosta riippuen, mutta ovat siinä 2.00-3.20 tuntumissa. Kertoimet tulevat taatusti vaihtelemaan kevään mittaan aina vaaleihin saakka, riippuen puolueiden gallup luvuista, mahdollisista kohuista sekä menestyksestä väittelyissä.

Edellisissä vaaleissa Suomen suosituin puolue kuntavaaleissa oli SDP. Jää nähtäväksi, saako Sanna Marin torjuttua ykköspaikan. Valtakunnalliseksi kuntavaalivoittajaksi on vedonlyöntisivustojen mukaan nousemassa pääoppositiopuolue Perussuomalaiset.

 

Kuntavaalit Helsingissä – vedonlyönti ja kertoimet

Helsingin kaupunginvaltuustoon valitaan 85 uutta valtuutettua kuntavaaleissa, jotka pidetään aina joka neljäs vuosi.

Kaupunginvaltuusto päättää kaupungin hallinnon järjestämisestä sekä kaupungin tärkeimmistä taloudellisista asioista. Valtuusto valitsee kaupungin toimielinten, kuten pormestarin, lautakuntien jäsenet, kaupunginhallituksen ja täyttää tärkeimmät virat.

Helsingin kohdalla on puhuttu paljon myös pormestarivaaleista, joiden kärkiehdokkaat ovat Perussuomalaisten Jussi Halla-aho, SDP:n Nasima Razmyar sekä Liike Nyt-puolueen Hjallis Harkimo. Kokoomuksen pormestariehdokas on Juhana Vartiainen. Vihreät eivät myös ole vielä julkaisseet ehdokkaansa, mutta todennäköisesti Vihreiden ehdokas tulee olemaan Anni Sinnemäki.

On hyvä muistaa, ettei minkäänlaista pormestarivaalia varsinaisesti ole, sillä Helsingissä käydään tavalliset kuntavaalit muiden kuntien tapaan, ja uusi kunnanvaltuusto päättää lopulta kenestä tulee pormestari. On spekuloitu paljon siitä, haluaako Perussuomalaisten ääniharava ja puoluejohtaja Jussi Halla-aho todellisuudessa pormestariksi, vai onko tässä tapauksessa pyrkimys saada mahdollisimman paljon ääniä puolueelle, jolloin Jussi Halla-ahon ehdokkuus on taatusti äänten saamisen mielessä puolueelle hyvä asia.

Espoon kuntavaalit, vedonlyönti ja kertoimet

Espoossa on totuttu Kokoomuksen voittoihin ja kokoomus onkin ollut Espoossa selkeä ykköspuolue viime vuosikymmenellä. Tällä hetkellä Kokoomus jatkaa vedonlyöntiyhtiöiden selkeänä suosikkina Espoossa, tällä hetkellä selvästi alin vedonlyöntikerroin Espoon suurimmasta äänimäärästä on juuri Kokoomuksella – 1.15.

Jää nähtäväksi miten Perussuomalaisten suosion nousu ja Liike Nyt:in mukaantulo vaalikuvioihin vaikuttaa Kokoomuksen menestykseen.

Espoossa tiedettävästi Vihreät ja RKP ovat jatkuva kohtalainen menestyjä mutta kaikesta huolimatta on erittäin epätodennäköistä, että jokin puolueista nousisi Kokoomuksen ohi ykköseksi.

Tampere – ehdokasasetelma ja kertoimet

Tampereen pitkäaikainen menestyjä SDP tulee erittäin suurella todennäköisyydellä saamaan jälleen suurimman äänipotin. Tämänhetkinen SDP:n kerroin Tampereen suurimmasta äänisaaliista on vain 1.40. Tampereelta kotoisin oleva SDP:n puoluejohtaja Sanna Marin vahvistaa hyvin todennäköisesti persoonallaan SDP:n asemaa entisestään. Vedonlyöntisivustojen mukaan todennäköisesti toiseksi suurin puolue Tampereella tulee olemaan Kokoomus (kerroin 2.50) ja kolmas sija menisi Vihreille (7.00). Maan tämän hetken suosituimmalla puolueella Perussuomalaisilla on Tampereella melko suuri kerroin – 15.00.

Turku – ennakkoasetelmat ja kertoimet

Turussa suosikkina on Kokoomus, jonka listoilta löytyy mm. puoluejohtaja Petteri Orpo ja politiikan veteraani Ilkka Kanerva. Kokoomuksen kerroin suurimmaksi puolueeksi Turussa on tällä hetkellä 2.50, perässä tulee SDP (3.00), Vihreät (6.00) ja Perussuomalaiset (7.00).

Lahti – ennakkoasetelma vaaleihin

Lahdessa kuntavaalivoitot ovat perinteisesti menneet joko SDP:lle tai Kokoomukselle, tällä kertaa on kuitenkin odotettavissa nousua Perussuomalaisten kohdalla. Vedonlyöntisivustojen mukaan todennäköisin suurin puolue lahdessa tulee kuitenkin olemaan SDP.

Jyväskylä – tiukka tilanne, pienet kerroinmarginaalit

Jyväskylän tilannetta mielenkiintoiseksi tekee se, että moni tunnettu päättäjä on päättänyt, ettei asetu enää ehdoille. Ainakin toistaiseksi, vedonlyöntisivustojen kertoimien perusteella suurin suosikki on SDP, mutta perässä on monta eri puoluetta haastajina.

Oulu – Keskusta vai Perussuomalaiset?

Keskusta on perinteisesti ollut Oulun menestynein puolue ja saanut eniten paikkoja valtuustoon, mutta tällä kertaa 2021 vuoden vaaleissa tilanne saattaa hyvin todennäköisesti kääntyä Perussuomalaisten eduksi. Perussuomalaisten näkyvin hahmo Sebastian Tynkkynen on jo ajoissa aloittanut vahvan kampanjoinnin ja voiton näkymiä Perussuomalaisten hyväksi vahvistaa myös monen Keskustalaisen ääniharavan ilmoitus jättäytymisestä pois vaaleista. Nähtäväksi jää, meneekö ASYL (Aito Suomalainen Yhteislista) ryhmän kansalaisaktivisti Junes Lokka jälleen sitoutumattomana läpi, kuten kävi vuonna 2017.

Perussuomalaisilla ja Keskustalla on molemmilla ainakin toistaiseksi sama kerroin – 2.50. Perässä seuraa Kokoomus (5.00), Vasemmistoliitto (9.00) ja Vihreät (10.00).

Vedonlyöntikohteet kevään kuntavaaleihin on avattu ensimmäisillä peliyhtiöillä. Kertoimia löytyy niin koko Suomen vaalituloksen kuin kaupunkikohtaisten tulosten osalta.

Suurimpana suosikkina kertoimien valossa kuntavaaleihin lähtee odotetusti Perussuomalaiset, joiden isoimmalle äänimäärälle on tarjolla uutisen julkaisuhetkellä kerroin 1.65. Useissa gallupeissa ykköseksi noussut PS saa kannoilleen nykyisen pääministeripuolueen SDP:n, jonka kertoimet nousevat yli 2:een.

Helsingin suurimmasta puolueesta käyvät taistoa kertoimien mukaan Vihreät ja Kokoomus, joiden voitto toisi rahat takaisin lähes kaksinkertaisena.

Parhaat suomalaiset pelisivustot

Veikkaajille.com tarjoaa parhaat eväät voitolliseen vedonlyöntiin pitkällä aikajänteellä. Tarjoamme päivittäiset vedonlyöntivihjeetilmaisvedotriskittömät vedotvedonlyöntioppaatkasinobonukset sekä ilmaiskierrokset. Markkinoimme vedonlyöntisivustoja jotka tarjoavat hyviä bonuksia sekä parempia kertoimia kuin Veikkaus.

Kuntavaalit vedonlyönti – vastuullinen pelaaminen

Rahapelaaminen on tarkoitettu ainoastaan aikuisten viihteeksi, alaikäisten rahapelaaminen on ehdottomasti kielletty. Uhkapelaaminen voi kuitenkin aiheuttaa riippuvuutta. Jos tuntuu siltä, ettei pelaaminen ole enää hallinnassa, kannattaa kääntyä Peluurin puoleen. Peluuri tarjoaa ammattiapua peliongelmiin. Lisätietoa voit lukea Peluurin sivuilta: http://www.peluuri.fi/

Usein kysytyt kysysmykset (UKK) 

Milloin Kuntavaalit 2021 järjestetään?

Kuntavaalit 2021 järjestetään 13. kesäkuuta 2021.

Kuntavaalit vedonlyönti – mikä puolue on todennäköisin voittaja?

Puolueiden suosio vaihtelee suuresti kunnittain. Valtakunnallisesti mielipidemittauksissa kärkisijaa pitää tällä hetkellä Perussuomalaiset, mutta Helsingissä esimerkiksi suurimman puolueen paikasta taistelee Kokoomus ja Vihreät. 

Kuntavaalit vedonlyönti – mistä saa parhaat vedonlyöntibonukset?

Parhaat bonukset Kuntavaali-vedonlyöntiin löytyvät Veikkaajille.com -sivustolta, katso parhaat vedonlyöntibonukset tästä.